Remontoinnin tuska

Että se voikin olla hankalaa tuo remontin teko. Viimeisen kuukauden aikana olen käynyt läpi tuhansia foorumi- ja blogiposteja hakien vinkkejä kaikkeen maan ja taivaan väliltä. Milloin aiheena on sähköt ja valaistus, milloin puulattian hiominen. Kaikkea on haettu. Muta nyt se rupeaa hepottamaan.

Tällä viikolla keskiviikkona käytin projektialueella sähkäriä ja yleisremonttimiestä. Oma tuska ja stressi helpotti jonkin verran, kun sai heille jaettua omat toiveet ja halut. Samalla kuuli ammattilaisten mielipiteet asioista. Se on tiedossa, että remontti on suuri. Suuruus on vain pikkasen hämärtynyt kaikkien pikkuasioiden miettimisen kanssa. Hahmotusvaikeuksia lisää vielä se, että vaikka talo on meidän emme vielä pääse sinne asumaan. Remontinkin saamme aloittaa vasta ensi kuun alusta. Ja sitten se riemu repeääkin.

Paljastettakoon tässä vielä että remontissa olen pyöritellyt mukana ideaa taloautomaatiosta tyyliin X10. Valojen suhteen tämä ei ainakaan ole helpottanut. Että tällaista tällä kerralla. Nyt odotellaan kustannusarvioita ammattimiehiltä että näkee kuinka pitkälle taloon remonttia voi venyttää.